torstai 30. toukokuuta 2019

Rauhaisa välinäytös.


30 toukokuuta 2019. Torstai. 

Helatorstai on lomapäivä. Ryhävalaan mallinen mies on päättänyt ottaa sen kesävapaiden simulaation ja harjoittelun kannalta. Kello pärähtää soimaan tuhannella desibelillä kello 5.10. Helvetinperkeleenperse. Hyvin alkaa. Päähenkilömme yrittää hetken nukkua onnistumatta siinä. Keittää ämpärillisen kahvia ja kattilallisen puuroa. Ottaa sarjakuva-albumin ja kuppinsa. Ei ole kiire. Olo on outo. 

Tekee aamutreenin. Äheltää voimapyörän kanssa, punnertaa ja jännittää olemattomia vatsalihaksiaan jumppapallon päällä. Herättelee sisäistä kiukkueläkevanhusurheilijaansa. Kuntopiirin jälkeen sulloutuu juoksutrikoisiin ja kirmaa lenkille. On aktiivinen. Miettii onko tyhmä vai hullu. 

Lenkillä ryhävalas ehtii ajatella asioita. Ajatukset menevät suunnilleen seuraavaa rataa: Noni. Töppöstä toisen eteen pullukka. Onpas pulssi korkealla. Jopas on hyvä biisi. Kylläpäs on paskaa musiikkia. Huomenna pitää mennä töihin. Nyt pitää olla juoksematta ojaan. Kivannäköisiä hepoisia tuolla. Hevonpaska haisee muuten pahalle. Lisäänpä vähän vauhtia. Älä nyt urpo juokse noin kovaa. Kohta on puurot rinnuksilla. Pissattaa. Koska ollaan perillä. Ei ikinä. Hupsista, siinäkö se tunti oli. Puhe siitä, että lenkillä ajatellaan syvällisiä ja parannetaan maailmaa on siis täyttä kukkua. 

Suihkussa Ryhävalaan mallinen mies pesee niljan itsestään ja lähtee palkitsemaan itsensä sushibuffettiin. Ähkyssä on hyvä muistella urheilusuoritusta. 

Loppupäivän mies siivoaa, katsoo telkkaria ja lepää. Viettää aikaa perheen kanssa. Voi hyvin. 

Loma. Odotan sinua. Tulet tarpeeseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti