lauantai 21. heinäkuuta 2018

Miten opetella kävelemään.



21.7.2018 Lauantai

Kaupunkitanssipäivä. Tovi sitten ryhävalaan mallinen mies yllätti kaikki (eikä vähiten itseään) tanssimalla sambaa. Tällä viikolla oli jatko-osan vuoro. Päähenkilömme oli tällä kertaa tarkka. Tiesi menettävänsä humppaneitsyytensä. Interweb kertoi miehelle seuraavaa: "Kävelyhumppa on monen mielestä helppo ja kevyt tapa tanssia humppaa. Kävelyhumppa sopii hyvin tanssiharrastuksen aloittamiseen."  Ei kuulosta pahalta. Suorastaan leppoisalta.

Tunti alkaa lämmittelyllä. Pyöritellään jäseniä rytmissä ympyrää erilaisissa asennoissa. Ketkutellaan ruhoja musiikin tahdissa. Kolmenkymmenen asteen helle tuo lämmittelyyn oman mukavan aromaattisen lisänsä. Yksiväriset vaatekappaleet saavat trendikkään läikkäkuvionnin. Viisi minuuttia kuulostaa lyhyeltä ajalta. Se on kuitenkin varsin ylenpalttinen.

Sitten mennään. Muodostetaan rinki. Daamista varma ote. Seuralainen ohjataan puskuriksi itsen ja pahan maailman väliin. Humppahumppahumppahumppa. Rytmi on selkeä jopa päähenkilömme varsin rajalliselle rytmitajulle. Osa 1. Kävellään junassa. Humppahumppahumppa. Käsi vatkaa kuin teinipoika pimeässä huoneessa. Tasaisen tappavasti. Juna liikkuu. Osat. 2-5. Kahdenkymmenenviiden vuoden takaisista vanhojentansseista epämääräisesti tuttujen käden alitusten, ylitysten ja muljautusten jälkeen kävellään simpukasa eteenpäin ja pyörähdellen. Humppahumppahumppahumppahumppa. Kuviot seuraavat toisiaan. Välillä niitä puretaan jo tuttujen liikesarjojen avulla. Pienet törmäykset kanssamatkustajiin ja kynnyksiin eivät tahtia haittaa. 

Ryhävalas keskittyy tanssiinsa. Hengittää aromikasta ympäristöään. Nauraa. Iloitsee yhdessätekemisestä. Tunti kuluu nopeasti. Miehellä on hyvä olla juuri sellaisena kuin on.
Tästä hommasta on tullut mukava osa kesää.

Hitto. Ehkä joskus vielä lavatansseihin. Paino sanalla ehkä.





Kävelyhumppa on monen mielestä helppo ja kevyt tapa tanssia humppaa. Sen perusaskel on nimensä mukaisesti kävelyask"
Kävelyhumppa on monen mielestä helppo ja kevyt tapa tanssia humppaa. Sen perusaskel on nimensä mukaisesti kävelyaskel.
Kävelyhumppa on monen mielestä helppo ja kevyt tapa tanssia humppaa. Sen perusaskel on nimensä mukaisesti kävelyaskel.
Kävelyhumppa on monen mielestä helppo ja kevyt tapa tanssia humppaa. Sen perusaskel on nimensä mukaisesti kävelyaskel.
Kävelyhumppa on monen mielestä helppo ja kevyt tapa tanssia humppaa. Sen perusaskel on nimensä mukaisesti kävelyaskel.
Kävelyhumppa on monen mielestä helppo ja kevyt tapa tanssia humppaa. Sen perusaskel on nimensä mukaisesti kävelyaskel.


tiistai 17. heinäkuuta 2018

Traumoista kiinni -eli kun pallo pallon sai.





16.7.2018. Maanantai.

Ryhävälaan mallinen mies, kuten muutkin palloilevat Laurit, on eräänlainen legenda. Ei tosin ihan samalla tavalla kuin kaimansa. Päähenkilömme nimittäin on hajottanut nilkkansa lukuisia kertoja lento-, jalka- ja koripallossa sekä salibandypeleissä. Odotukset olivat siis tapaturma-asemalla varsin korkeat, kun tilapäisessä hellehäiriössä mies houkuteltiin koripallokentälle. Edellisen kokeilun jälkeen nimittäin karvainen palleromme oli intensiivisellä ortopedi- ja fysioterapiajaksolla melkoisen tovin.

Koripallohan on laji, joka näyttää melkoisen helpolta. Palloa pompsautellaan, heitellään kavereille ja koriin. Pallon voi myös osoittaa helposti omaan otsaansa, erilaisiin kohtiin  vastustajansa kehoa ja seiniin (ulkona piikkisiin pusikkoihin ja vaikkapa mereen). Siihen koriin (ihan järkyttävän korkealla muuten on se) pallo ei mene kuin vahingossa. Nilkkojen, sormien ja muiden ruumiinosien muljauttelu pois paikoiltaan tulee näppärästi hoidettua siinä sivussa.

Tämäkertainen pelikokemus oli kuitenkin pettymys ryhävalaan mallisen miehen verkostolle, työ-, loma- ja ensiapuihmisille. Ruumiinvammoja ja dramaattisia tilanteita ei ollut yhtään. Pallot menivät satunnaisesti koriin. Hiki virtasi kuin vesi Niagaran putouksessa. Mies lollahteli manaatinomaisesti pallon perässä ja nautti olostaan. Huusi, huiski, syötteli ja heitti. Ehkä parasta helletekemistä ikinä. Joukkuepelit ovat parasta vastapainoa yksinäiselle karaokelenkille.

Viikon päästä odottaa jalkapalloturnaus. Varmuudeksi ryhävalas ajatteli tilata kentän laidalle ambulanssin. Koska ei kuitenkaan ole tyhmä.

 

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kesäopinnot


10.7.2018. Tiistai.

Ryhävalaan mallinen mies on lomalla. Pitää huolta kesäkunnostaan lenkkeilemällä. Urheilussa itsensä palkitseminen on äärimmäisen tärkeää. Tänään juoksulenkin maali oli merenrannalla sijaitseva kahvila, josta saa suorastaan hävyttömän hyviä pullia. Varmasti vaihtoehtona olisi saanut jonkun terveyttä tihkuvan epämääräisenvihreän smoothien, mutta pulla on pulla.

Päähenkilömme asuu kaupungissa täynnä erilaista kesätekemistä. On konsertteja, puistokirppiksiä, elokuvia ulkona, terasseja ja kaikkea muuta mukavaa ihmisten yhteenkasautumaa. Ihan ydinkeskustassa on myös lava. Siellä piti opettaman tänään valssia. Sinne ryhävalas päätyi tänään. 

Tanssirakennelman ympärille kerääntynyt jo tukku parveilevia ihmisiä. Kaupunkilaisten koko kirjo. Nuorta, vanhaa, keski-ikäistä, nais- ja miesoletettua. Ilmassa oli odotusta ja innostusta. Miestä vähän jännitti. Ensimmäistä kertaa tanssimassa tutun kotisalin ulkopuolella. Miten täällä käyttäydytään?  Osaanko etiketin? Entä jos en pärjää? Ajatus valssista kuitenkin helpotti ryhävalaan oloa -olihan se tanssina kuitenkin sieltä tutuimmasta päästä. Silmät kiinni, suu auki, rinta kaarelle, paria räpylästä kiinni ja ihmisten joukkoon. "Tervetuloa tanssimaan sambaa." Syvä hengitys. Se siitä tuttuudesta sitten.

"Tässä sambassa on sit helppo sortua humppamaneereihin."  Helpotus. Humpasta ei ole minkään valtakunnan hajua, joten ei maneereistakaan. Samba on tanssi, josta tulee mieleen rummunpärinä, vähäpukeiset naiseoletetut koristeineen, kulkueet, vartalon vatkaaminen ja sellainen äärimmäisen trimmattu, tekninen vartalonhallinta. Pikaisella skannauksella mies huomaa tämänpäiväisen tanssikansan sonnustautuneen kaikkeen verkkareiden ja nahkatakkien väliltä. Hyvä. Takaraivoon hiipii ajatus joukkoonsulautumisesta. 

Harjoitukset ja tanssiaskeleiden harjoittelu alkaa. Samban askeleet koostuvat askeleesta johonkin suuntaan, toisen jalan tuomisesta siihen lähelle ja sen jälkeen painopisteen vaihdosta lonkkanivel Travoltamaisesti pois paikoiltaan nytkäyttäen. Tanssiasento on paria vastapäätä riittävän etäällä (tuttu ilmiö ala-asteen discon viimeisten hitaiden kohdalta). "Parin kättä ei sitten saa puristaa." Naaman värin punehtuessa palautuu myös Ryhävalaan rystysten väri normaaliksi. Pian kuitenkin askeleet ja variaatiot alkavat sujua. Ryhmäpainetta ei ole. Kaikki tanssivat tyylillään. Mies huomaa rentoutuvansa. Nauttivansa. Pitävänsä hauskaa. Harjoitukset loppuvat liian lyhyeen. Vastahan tässä päästiin vauhtiin.

Hetken päästä. Ravintolan pöydässä. Palkitessaan itseään hyvällä ruoalla ja alkoholittomalla oluella, keskustellaan äskeisestä. "Sä olit tosi hyvä ja sullahan on jo tanssikokemusta." Totta, tajuaa päähenkilömme. Niin olen ja niin on. Hauskaa huomata oppivansa asioita. Mikä siinä onkin, että aina pelkää pahinta, odottaa olevansa huono ja tuomitsee itsensä epäonnistumaan jo etukäteen? 

Tanssin pitäisi olla hauskaa. Sen pitäisi olla yhdessäoloa. Lonkkanivelten pitäisi niksahdella iloisesti nautiskellen pois paikoiltaan. 

Tänään niin kävi.

Ryhävalas nautti tanssimisesta ja musiikista.

Tämän ahaa -elämyksen jälkeen tekee niin jatkossakin.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Häivähdys erotiikkaa.





11.6.2018. Maanantai.

Keski-ikäinen, keskivartalolihavuuteen taipuvainen päähenkilömme harrastaa hyötyliikuntaa, kuten hyvin tiedämme. Ryhävalaan mallinen mies on kokenut pyöräilijä. Valitettavasti meritoituneimmallekin arjen sankarille sattuu joskus pikkiriikkisiä lapsuksia. Päähenkilöllemme kävi niin.

Ulkona oli helle. Ajatuskin liikunnasta sai hien virtaamaan kasvoilla. Säästääkseen kanssakulkijoista turhilta mielenliikutuksilta (lue: järkytyksiltä), päätti päähenkilömme kiskaista vartaloa vekkulisti korostavien pyöräilytrikoiden päälle vielä yhden kerroksen vaatteita. Se oli kertakaikkisen typerää. Hikinoroista kasvaa vuolaita virtoja.

Ensimmäiset parikymmentä kilometriä olivat ihmisen parasta aikaa. Mies eteni hyvää vauhtia ihan minne sattuu, mutta äärimmäisen määrätietoisesti. Vähitellen ylipukeutumisen seuraukset alkoivat kuitenkin näkyä. Salakavalasti. Piinallisen hitaasti. Päähenkilömme alkoi aistia ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Tuntui outo tunne nivusissa. Eikä välttämättä sellaista hyvää kihelmöintiä. 

Matka jatkui. Tunne voimistui. Hidas mieli sai hauraasti kiinni ajatuksen. Useammasta vaatekerroksesta johtuva voimakas hikoilu oli kastellut bokserimallisen ajoalusasun läpimäräksi. Nyt tämä märkä, karhea kangas oli alkanut hiertää nivusten ihoa vereslihalle. Tämä ei pääty hyvin -ajatteli päähenkilömme. 

Ryhävalas lisäsi vauhtia. Ajatus pysähtymisestä hylättiin heti. Matkaa oli vielä jäljellä. Vaatekappaleet oli kuitenkin saatava oikeille paikoilleen. Hitaasti, kuin unessa, mies alkoi kihnuttaa itseään menopelinsä runkoa ja satulaa vasten. Tankotanssi saattaa oikean ihmisen suorittamana olla viihdyttävää. Nyt se oli lähinnä pelottavaa. Bonus: Kuulokkeista kajahti Sukkula Venukseen. Lauluun oli pakko yhtyä. Extrabonus: Mies ajoi letkassa. Tajunnan hetki. Paloauton puna poskilla. Pää pyörii kuin pöllönpoikasella. Ensimmäisestä risteyksestä sivuun ja pakoon. 

Viimeiset kilometrit olivat lenkin nopeimmat.

Huomenna on välipäivä.

Oppimiskokemus.

Anteeksi kanssakulkijat.


maanantai 28. toukokuuta 2018

Metodilenkkeilijä.






28.5.2018.

Ryhävalaan mallinen mies luki maratonkirjaa ja huomasi olevansa metodilenkkeilijä. Harjoittelussa, varsinkin pitkillä matkoilla on tärkeää noudattaa ennalta määriteltyä suunnitelmaa. Päähenkilöllämme on käytössä keski-ikäisen, juron ja puhumattoman kansakuntamme tyypillisen miesoletetun treeniperiaatteet. Niiden avulla kunto kohoaa kuin itsestään. Ohjenuora on kolmiosainen. Tämän päivän lenkki pisteestä A (työpaikka) pisteeseen B (koti), oli harjoitusmetodin soveltamisesta oiva esimerkki.

Ohje 1. Karttaa, navigaattoria tai muuta reitittämisvälinettä ei katsota. Gps on epäluotettava. Muisti on luotettava. Suuntavaisto on erehtymätön. Etenkin aktiivisesti unohdetaan se, että joskus ennenkin on suunnistettu ihan päin helvettiä ja havahduttu tilanteeseen, jossa ollaan kymmenisen kilometriä kartan ulkopuolella. Pidetään kuitenkin vauhti hyvänä. Vauhti on tärkein.

Ohje 2. Neuvoa ei kysytä. Vieras ihminen on erehtyväinen. Vieras ihminen on epäluotettava: huijaa tahallaan ja saattaa ryöstää, kiusata, pitää ulkopaikkakuntalaisena tai tyhmänä ja ennenkaikkea aloittaa jonninjoutavan keskustelun kesken lenkkiä. Urheilusuoritus menisi pilalle moisesta. Hiki kuivuisi. 

Ohje 3. U -käännöksiä ei tehdä. Takaisinpäin meneminen on tappio. Häviämään ei lenkille ole tultu. Jos täydellinen suuntavaisto pikkuriikkisen pettää ja huomataan jonkun risteyksen menneen ohi, niin jatketaan kovaa vauhtia eteenpäin. Takaisin kääntyminen ja epämääräinen sivuvilkuilu on noloa. Seuraavasta käännytään sitten sopivaksi koettuun suuntaan. Lisätään vauhtia.

Näillä ohjeilla, tällä metodilla, kunto nousee kohisten. Lenkki pitenee kuin itsestään 15 kilometriä. Ryhävalas supistuu kaskelotiksi oletettavasti jo muutaman lenkin jälkeen. Matka on myös oppimiskokemus. Kotimatkalla päähenkilöllemme selvisi ainakin seuraavaa: Kuudessa vuodessa maisemat muuttuvat. Pääkaupunkiimme on plumpsahtanut useita uusia asuinalueita, joissa on mahdollista tehdä jännittäviä reitinvalintoja ja jotka näyttävät kaikki samanlaisilta. Tuttua reittiä saattaa halkoa kanava jonka kiertämiseen saattaa mennä yllättävän pitkä aika. Kaikki tienviitat näyttävät johtavan Malmille.

Päästyämme lopulta kotiinsa, päättää ryhävalaan mallinen mies sulkeutua loppupäiväksi neljän seinän sisälle. Ulkomaailman näkee ikkunasta ihan hyvin.

maanantai 7. toukokuuta 2018

Rakkauden kevät työmatkapyöräilijän silmin




7.5.2018.

Kevät on tullut. Aurinko paistaa. Vihreät asiat alkavat vihertää. Kimalaiset ja muut pienet karvapyllyt heräävät talven horroksestaan ja alkavat surrata kilpaa hormonien kanssa. Polkupyörät kaivetaan talviteloilta. Sujahdetaan kireisiin vaippahousuihin. Lähdetään liikkeelle. Maailma on täynnä elämää ja positiivista pulputusta. Kevään merkkinä voidaan pitää myös päähenkilömme, ryhävalaan mallisen miehen sulloutumista teryleeniasusteeseen ja suuntaamista pyöräillen töistä kotiin.

Matka alkaa Espoosta, tuosta vehreiden niittyjen hallitsemasta erikoistalousalueesta, jossa pyörätiet ovat suoria ja insinöörien rakentamat kanttarit hajottavat vanteita kuin Tauski tuoppeja loppuillasta. Löllykkämme nauttii vauhdin hurmasta. Syke pysyy alhaalla ja matkavauhti mukavana. Haja-asutusalueen nuoret on opetettu ajamaan mopedia. Sylikkäin. Rinnakkain. Söpösti siinä samalla whatsapp -viestejä kirjoittaen ja videopuhelua viereiseen mopediin jutellen. Siinä vaaleanpunaisessa usvassa kännykänruutua tuijottaessa, kumppanin pidellessä tiukasti kiinni paidan alta energiajuomalla hankituista jenkkakahvoista, on ihan ymmärrettävää, että katse ja ajatukset harhailevat pois vastaantulijoista. Niinpä ryhävalaamme väistää viritettyjä kaksipyöräisiä rakastavaisia ojanpohjalle ja antaa kauniisti hymyillen tietä.

Saavutaan pääkaupunkimme keskustaan. Mies hidastaa vauhtia ja antaa raikkaan kevätilman tulla. Ihastuttava katupöly täyttää keuhkot. Pienet kivet kyynelkanavissa saavat silmät kostumaan. Lemmekäs snautseri iskee liikennevaloissa söpöt pikkuiset hampaansa miehen polkimeen. Rakkauden kevät vaikuttaa samalla lailla niin eläimiin kuin ihmisiinkin. Miehen tekee mieli iskeä hampaansa koiran omistajaan. Keskusta on myös täynnä tietyömaita. Aukoilla tiessä ja ihastuttavilla betoniporsailla on varmasti hyvä olla juuri siinä missä ovat: keskellä jokaista katua, katkaisten kaikki yli kymmenen metrin mittaiset suorat reitit. Lauma vallan hurmaavia japonialaisia turisteja hyppelehtii pyörätiellä kuin joukko sokeita vuorikauriita. Ryhävalaamme nousee harkituin liikkein pyöränsä selästä. Hengittää keuhkonsa täyteen pikkupartikkeleita, yskäisee ruskean ysköksen ja hymyillen taluttaa hetken polkuvälinettään.

Itäväylällä taas vauhti kasvaa. Hengitys on hieman raskaampaa. Ilma sakeampaa. Matkanteko alkaa tuntua kuntoilulta. Hymy ei kuitenkaan hyydy. Koti on jo lähellä. Kevyen liikenteen väylällä tulee vastaan muutama auto. Se pitää mankeloijamme kivasti hereillä. Ymmärryksen hetki: Autoilla on varmaankin mukavampaa ajella siellä, missä jonoja on vähemmän. Pienemmän on helpompi väistää suurempaa. Ryhävalaskin väistää aina öljytankkeria, koska propellia vastaan ei kannata käydä evillä huiskimaan, siinä käy huonosti.

Huomenna menen metrolla töihin.

Mikäli se toimii.



Huomenna  

tiistai 30. tammikuuta 2018

Norsuperhonen



30.1.2018.

 Vuosi vaihtui. Ryhävalaan mallinen mies ei tavoilleen uskollisena lupaa kuluvalle vuodelle mitään. Aikoo pitää lupauksensa. 2017 tapahtui paljon: oli ahdistavia ja vähemmän ahdistavia muutoksia. Loppua kohti viime vuosi oli jo kuitenkin iloinen. Suorastaan loistokas kaikesta stressistä huolimatta.

Tammikuussa mies palasi tanssiparketille. Veteraanistatuksella: Onhan sitä ennenkin tanssittu. Ainakin viisi kertaa. Jokaisella kerralla ryhävalaamme oppi itsestään jotain. Ehkä myös tanssista. Tällä viikolla opeteltiin valssia. Niitä harvoja tansseja, jota päähenkilömme on tanssinut ennenkin.   

Kello on alkuilta. Tanssikoulun sali täyttyy odottavista ihmisistä. Ilmassa on jännitystä. Hermostunutta jutustelua. Toiset, itsesä kanssa sinut, ottavat tilaa keskilattialta. Jotkut vetäytyvät nurkkaan. Ryhävalaalla on maksalaatikon oloinen tahra tanssihousuissa. Pikaisen vessaanpaon jälkeen siinä on epäilyttävä läikkä pesun jäljiltä. Punastellen mies kiskoo t-paitaansa kohti polviaan. Voi Turku. Tuntuu siltä, että kaikki katsovat ja epäilevät eturauhasongelmaa. Hampaat puristuvat yhteen.

Tanssinopettaja aloittaa koodikielisen ohjeistuksensa: YYKAAKOO-KAAKAAKOO-YYKAAKOO-KAAKAAKOO. Mies keskittyy. Otsasuonet pullistuvat. Ainakin kaksi kolmesta käännöksestä menee sinnepäin. Loput jonnekin ihan muualle. Parista kiinni. Lapaluut taakse. Katse ylväästi eteenpäin. Tai ainakin pois varpaista. Musiikki alkaa soida.

Elokuvissa valssia tanssitaan ihailtavan kevyesti. Parit liihottavat lattialla kuin apolloperhoset. Siihen on vielä matkaa. Ilma on sakeana jalkoja, käsiä, torsoja ja holtitonta liikettä. Jos norsu ja edellämainittu siivekäs pikkuystävämme saisivat aviottomia lapsia, liikkuisivat ne kuin päähenkilömme. Ryhävalaasta kuoriutuu norsuperhonen, jonka siivet eivät ihan vielä kanna. 

Sitten alkaa tapahtua. Noin kolmannen valssin kohdalla (kaikki valssit muuten kertovat kukkasista) mies saa muutaman käännöksen kohdilleen. Askeleet alkavat sujua. Polvet eivät enää kopsahtele tanssiparin raajoja vasten. Hämmentynyt mies huomaa tanssivansa. Ihan oikeasti tanssivansa. Jumalauta. Kaunis tanssipari hymyilee. Se on paras palkinto.

Hetken päästä opettaja palauttaa ajatuksissaan liihottavan miehen maanpinnalle kertomalla, että vauhti on liian kova. Kilinhuilut -ajattelee ryhävalaan mallinen norsuperhonen. Minä ihan oikeasti suoritin tässä tanssintapaista liikettä monta minuuttia. Otsalla pisaroivat hikikarpalot ovat onnehikeä: Se ei haise, vaan tuoksuu wunderbaumilta.

Valssihommat on on mukavia hommia. Ensi viikolla sitten jotain ihan muuta.