Sananen kulttuurista. Kinky Boots.

13. marraskuuta 2018. Tiistai.

Käyn liian harvoin teatterissa. Nyt kävin. Tarkkailun kohteena Kinky Boots Helsingin Kaupunginteatterissa. Lähtökohdat olivat seuraavat:

1. Vierastan musikaaleja. Varsinkin tässä maassa suurten näyttämöiden musikaalit tuntuvat olevan Disney -elokuvien dubbaajien näkemistä ihan väärissä paikoissa. Autot -elokuvan päähenkilö kuullostaa Salatuilta elämiltä, Alladin elokuvan Henki Loiriplukarilta, Pocahontasilla on keski-ikäisen Arja Korisevan hymy jne. Lista on loputon.

2. Musiikkinäytelmistä tulee mieleen ne ah niin ihanan nokkelat kainalopierusävytteiset revyyt, joita katsoessa tekee mieli järsiä ranteita auki pelkillä ikenillä.

3. Esitys oli saanut poikkeuksetta kehuja. Odotukset olivat siis kohdista 1-2 huolimatta varsin korkealla. Entä jos en pidäkään näkemästäni? Olenko poikkeava, väärässä ja tuomittu ikuiseen purnaajakriitikkouteen?

Istuin paikalleni katsomoon. Jännitti. Valot sammuivat. Pulssi kohosi. Sormeni puristivat vierustoveriin kättä. Kämmenluut rutisivat. Esitys alkoi. Pelkoni osoittautui turhaksi. Seuraavassa huomioita:

1. Kinky Boots on erinomaisen hyvin rakennettu esitys. Juonen kuljetus dialogin, laulujen ja tanssin avulla rytmittyy erinomaisen hienosti koko spektaakkelin läpi. Suvantovaiheita ja turhia täytekohtia ei katsomoon näy. 

2. En pysty enkä tahdo nostaa kenenkään suoritusta erikseen esille. Työryhmän ja esityksen vahvuus on sen tasapaino. Yhteistyö on kantava teema niin juonen kuin esiintyjien preesensinkin kannalta. Se kannattelee työtä ja nostaa sen uudelle tasolle.

3. Erityisen iloinen olin siitä, että näytelmässä ei sorruta halpoihin ratkaisuihin. Yhtään vaivaannuttavaa pissakakkapierusaunaspedeaikamiespojankainalopierushadesofgray -vitsikohtausta ei löydy. Esitys on tehty drag -taiteilijuutta kunnioittaen ja rooleissa on samaistuttavia ihmishahmoja. Näyttelijät pääsevät näyttelemään. Siitä kiitos ohjaaja Harjanteelle ja koko työryhmälle.

Pääsinkö musikaalikammostani? En välttämättä, mutta Rocky Horror Picture Shown (ihan sama mikä versio siitä) ohella tätä voi varauksetta suositella.

Mielelläni kuitenkin liityn kehujien joukkoon. Tämä kannattaa käydä katsomassa. Itse saatan vielä kipaista toisenkin kerran.

Ja jos nyt jotain kritiikkiä pitää esittää, niin ne Kinky Boots -leivokset oli kuulemma aika imeliä.

Pimeyden ytimessä.

11.Marraskuuta 2018. Maanantai.

Syksy. Ilma on kuin Keskustapuolueen vaalilupaus. Ryhävalaan mallinen, parta-apinaa etäisesti muistuttava mies sulloutuu vaippahousuihinsa. Pukee taikaviittana olet pimeästi cool -huomioliivinsä ylleen. Sytyttää traktoria muistuttavaan polkupyöräänsä valot. Laittaa musiikin täysille. Painelee mustuuteen.

Vesi kastelee kaiken muun paitsi repun. Ainoan vedenpitävän osan päähenkilömme asussa. Katulamppuja ei säästösyistä näemmä pidetä päällä. Kiva. Ajovalon tehot ovat lähinnä kosmeettiset. Ryhävalaamme lisää vauhtia. Huulet puristuvat yhteen tiukaksi viiruksi.

Karttaa katsottiin ennen lähtöä. Navigaattorit on tehty suuntavaistottomille. Mutupyöräily ohjaa miestä armottomasti eteenpäin. Melkein suorinta reittiä. Sade yltyy. Lähiöidemme toivot ovat huolehtineet siitä, että tienviittojen mukaan suunnistaminen on mahdotonta: suurin osa sojottaa ylöspäin. Nuorisolle voisi keksiä tervehenkisempiä harrastuksia. Vaikkapa pimeässä pyöräilyä.

Ryhävalas näkee edessään lupaavan oikotien. Laskettelee kuravellissä kyljellään viitisentoista metriä. Vaatteet ovat läpimärät ja vuorattu savella. Alkaa olla melko viileää. Tikkurilan kohdalla meinaa päästä itku. Vielä viitisentoista pitkää kilometriä. Tulee nälkä. Mies tajuaa, että eväät ovat edelleen kauniisti sijoitettuna työpaikan pukukaappiin.

Kartan mukaan reitin piti olla yhteensä 43km. Päähenkilömme sisäisen reittioppaan tuloksena totuus oli 52km. Kotipihaan päästyään miehen tekee mieli laittaa kulkuvälineensä huutonettiin. Suihkun jälkeen päätyy kuitenkin sijoittamaan sen varastoon odottamaan helteitä.

Huomenna ryhävalas matkustaa töihin junalla.

Istuu nätisti ja juo kahvia koko matkan.