11.Marraskuuta 2018. Maanantai.
Syksy. Ilma on kuin Keskustapuolueen vaalilupaus. Ryhävalaan mallinen, parta-apinaa etäisesti muistuttava mies sulloutuu vaippahousuihinsa. Pukee taikaviittana olet pimeästi cool -huomioliivinsä ylleen. Sytyttää traktoria muistuttavaan polkupyöräänsä valot. Laittaa musiikin täysille. Painelee mustuuteen.
Vesi kastelee kaiken muun paitsi repun. Ainoan vedenpitävän osan päähenkilömme asussa. Katulamppuja ei säästösyistä näemmä pidetä päällä. Kiva. Ajovalon tehot ovat lähinnä kosmeettiset. Ryhävalaamme lisää vauhtia. Huulet puristuvat yhteen tiukaksi viiruksi.
Karttaa katsottiin ennen lähtöä. Navigaattorit on tehty suuntavaistottomille. Mutupyöräily ohjaa miestä armottomasti eteenpäin. Melkein suorinta reittiä. Sade yltyy. Lähiöidemme toivot ovat huolehtineet siitä, että tienviittojen mukaan suunnistaminen on mahdotonta: suurin osa sojottaa ylöspäin. Nuorisolle voisi keksiä tervehenkisempiä harrastuksia. Vaikkapa pimeässä pyöräilyä.
Ryhävalas näkee edessään lupaavan oikotien. Laskettelee kuravellissä kyljellään viitisentoista metriä. Vaatteet ovat läpimärät ja vuorattu savella. Alkaa olla melko viileää. Tikkurilan kohdalla meinaa päästä itku. Vielä viitisentoista pitkää kilometriä. Tulee nälkä. Mies tajuaa, että eväät ovat edelleen kauniisti sijoitettuna työpaikan pukukaappiin.
Kartan mukaan reitin piti olla yhteensä 43km. Päähenkilömme sisäisen reittioppaan tuloksena totuus oli 52km. Kotipihaan päästyään miehen tekee mieli laittaa kulkuvälineensä huutonettiin. Suihkun jälkeen päätyy kuitenkin sijoittamaan sen varastoon odottamaan helteitä.
Huomenna ryhävalas matkustaa töihin junalla.
Istuu nätisti ja juo kahvia koko matkan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti