28.5.2018.
Ryhävalaan mallinen mies luki maratonkirjaa ja huomasi olevansa metodilenkkeilijä. Harjoittelussa, varsinkin pitkillä matkoilla on tärkeää noudattaa ennalta määriteltyä suunnitelmaa. Päähenkilöllämme on käytössä keski-ikäisen, juron ja puhumattoman kansakuntamme tyypillisen miesoletetun treeniperiaatteet. Niiden avulla kunto kohoaa kuin itsestään. Ohjenuora on kolmiosainen. Tämän päivän lenkki pisteestä A (työpaikka) pisteeseen B (koti), oli harjoitusmetodin soveltamisesta oiva esimerkki.
Ohje 1. Karttaa, navigaattoria tai muuta reitittämisvälinettä ei katsota. Gps on epäluotettava. Muisti on luotettava. Suuntavaisto on erehtymätön. Etenkin aktiivisesti unohdetaan se, että joskus ennenkin on suunnistettu ihan päin helvettiä ja havahduttu tilanteeseen, jossa ollaan kymmenisen kilometriä kartan ulkopuolella. Pidetään kuitenkin vauhti hyvänä. Vauhti on tärkein.
Ohje 2. Neuvoa ei kysytä. Vieras ihminen on erehtyväinen. Vieras ihminen on epäluotettava: huijaa tahallaan ja saattaa ryöstää, kiusata, pitää ulkopaikkakuntalaisena tai tyhmänä ja ennenkaikkea aloittaa jonninjoutavan keskustelun kesken lenkkiä. Urheilusuoritus menisi pilalle moisesta. Hiki kuivuisi.
Ohje 3. U -käännöksiä ei tehdä. Takaisinpäin meneminen on tappio. Häviämään ei lenkille ole tultu. Jos täydellinen suuntavaisto pikkuriikkisen pettää ja huomataan jonkun risteyksen menneen ohi, niin jatketaan kovaa vauhtia eteenpäin. Takaisin kääntyminen ja epämääräinen sivuvilkuilu on noloa. Seuraavasta käännytään sitten sopivaksi koettuun suuntaan. Lisätään vauhtia.
Näillä ohjeilla, tällä metodilla, kunto nousee kohisten. Lenkki pitenee kuin itsestään 15 kilometriä. Ryhävalas supistuu kaskelotiksi oletettavasti jo muutaman lenkin jälkeen. Matka on myös oppimiskokemus. Kotimatkalla päähenkilöllemme selvisi ainakin seuraavaa: Kuudessa vuodessa maisemat muuttuvat. Pääkaupunkiimme on plumpsahtanut useita uusia asuinalueita, joissa on mahdollista tehdä jännittäviä reitinvalintoja ja jotka näyttävät kaikki samanlaisilta. Tuttua reittiä saattaa halkoa kanava jonka kiertämiseen saattaa mennä yllättävän pitkä aika. Kaikki tienviitat näyttävät johtavan Malmille.
Päästyämme lopulta kotiinsa, päättää ryhävalaan mallinen mies sulkeutua loppupäiväksi neljän seinän sisälle. Ulkomaailman näkee ikkunasta ihan hyvin.
7.5.2018.
Kevät on tullut. Aurinko paistaa. Vihreät asiat alkavat vihertää. Kimalaiset ja muut pienet karvapyllyt heräävät talven horroksestaan ja alkavat surrata kilpaa hormonien kanssa. Polkupyörät kaivetaan talviteloilta. Sujahdetaan kireisiin vaippahousuihin. Lähdetään liikkeelle. Maailma on täynnä elämää ja positiivista pulputusta. Kevään merkkinä voidaan pitää myös päähenkilömme, ryhävalaan mallisen miehen sulloutumista teryleeniasusteeseen ja suuntaamista pyöräillen töistä kotiin.
Matka alkaa Espoosta, tuosta vehreiden niittyjen hallitsemasta erikoistalousalueesta, jossa pyörätiet ovat suoria ja insinöörien rakentamat kanttarit hajottavat vanteita kuin Tauski tuoppeja loppuillasta. Löllykkämme nauttii vauhdin hurmasta. Syke pysyy alhaalla ja matkavauhti mukavana. Haja-asutusalueen nuoret on opetettu ajamaan mopedia. Sylikkäin. Rinnakkain. Söpösti siinä samalla whatsapp -viestejä kirjoittaen ja videopuhelua viereiseen mopediin jutellen. Siinä vaaleanpunaisessa usvassa kännykänruutua tuijottaessa, kumppanin pidellessä tiukasti kiinni paidan alta energiajuomalla hankituista jenkkakahvoista, on ihan ymmärrettävää, että katse ja ajatukset harhailevat pois vastaantulijoista. Niinpä ryhävalaamme väistää viritettyjä kaksipyöräisiä rakastavaisia ojanpohjalle ja antaa kauniisti hymyillen tietä.
Saavutaan pääkaupunkimme keskustaan. Mies hidastaa vauhtia ja antaa raikkaan kevätilman tulla. Ihastuttava katupöly täyttää keuhkot. Pienet kivet kyynelkanavissa saavat silmät kostumaan. Lemmekäs snautseri iskee liikennevaloissa söpöt pikkuiset hampaansa miehen polkimeen. Rakkauden kevät vaikuttaa samalla lailla niin eläimiin kuin ihmisiinkin. Miehen tekee mieli iskeä hampaansa koiran omistajaan. Keskusta on myös täynnä tietyömaita. Aukoilla tiessä ja ihastuttavilla betoniporsailla on varmasti hyvä olla juuri siinä missä ovat: keskellä jokaista katua, katkaisten kaikki yli kymmenen metrin mittaiset suorat reitit. Lauma vallan hurmaavia japonialaisia turisteja hyppelehtii pyörätiellä kuin joukko sokeita vuorikauriita. Ryhävalaamme nousee harkituin liikkein pyöränsä selästä. Hengittää keuhkonsa täyteen pikkupartikkeleita, yskäisee ruskean ysköksen ja hymyillen taluttaa hetken polkuvälinettään.
Itäväylällä taas vauhti kasvaa. Hengitys on hieman raskaampaa. Ilma sakeampaa. Matkanteko alkaa tuntua kuntoilulta. Hymy ei kuitenkaan hyydy. Koti on jo lähellä. Kevyen liikenteen väylällä tulee vastaan muutama auto. Se pitää mankeloijamme kivasti hereillä. Ymmärryksen hetki: Autoilla on varmaankin mukavampaa ajella siellä, missä jonoja on vähemmän. Pienemmän on helpompi väistää suurempaa. Ryhävalaskin väistää aina öljytankkeria, koska propellia vastaan ei kannata käydä evillä huiskimaan, siinä käy huonosti.
Huomenna menen metrolla töihin.
Mikäli se toimii.
Huomenna
