Kohtaaminen.

13/211

Timppariina Kuusisella ei ollut paras päivä. Töissä asiakkaat olivat olleet töykeitä. Persikka-passion-chia-lehtikaali -fitnessjogurtti oli lähikaupasta loppu. Vallitsevan tilanteen takia sali oli kiinni ja hydrocrossfitbodypumpjoogabic -tunnit oli peruttu. Aivan pasketta.

Timppariina oli kuitenkin toiminnan ihmisiä ja siksi päätti kaivaa suksensa varastosta ja lähteä hiihtolenkille. Oi kuinka hienoa olikaan hiihtää! Latu oli yhtä hyvässä kunnossa kuin hiihtäjä. Vauhti oli kova ja liikunnan riemu täytti Timppariinan jokaisen solun.

Sitten. Epämääräinen valaan mallinen tepsuttava möykky siinä ladun vieressä häiritsemässä. Hidas möhkäle, jonka liikkuminen näyttää siltä, että nilkat, polvet, lonkat ja selkänikamat vaihtavat paikkaa joka askeleella. Timppariinan sielusta nousee trendikäs latukiukku. 

Möhkäleen ollessa sauvan mitan päässä kevyt kopautus olkapäähän.  Käydään seuraava dialogi: 

T: "Tää on latu." 

Ryhävalaan mallinen mies kääntyy. Ottaa tuskallisen hitaasti kuulokkeet pois korviltaan. Katsoo silmiin. Vastaa omituiselta nuotilla.

R: "Onks tää latu?"

T: "Häh. On."

R: "Onks noi. Onks noi sukset?"

T: "......" Tää ei nyt jumalauta mene yhtään niinkuin pitäis.

R: "Mitä sukset tekee?"

T: "... ... Öh tota.. Äh..' Ei helvetinperkeleenperse toi on joku hullu. Nyt on ilta, lenkki ja kaikki ihan pilalla.

Timppariina jättää miehen siihen. Sivakoi mököttäen kovaa vauhtia kotiinsa. Avaa vauva.fi -sivuston ja alkaa purkaa tuntojaan nimimerkillä Fitgirl77. Otsikossa kysytään miksi avohoitopotilaat saavat käydä ilman valvontaa lenkillä.

Ryhävalaan mallisella miehellä on vielä muutama lenkki jäljellä. Seuraavaa kohtaamista odotellessa.

Se pieni ero.

12/211

Ryhävalaan mallinen mies hankki juoksukirjan. Omistaa niitä nyt muutaman. Teki merkittävän huomion.

Kirjojen kuvissa on aina kesä. Lintujen laulavat. Söpöt pupujussit kirmaavat kedolla kilpaa yksisarvisten ja keijujen kanssa. Auringon sulosäteet hellivät kauniisti hymyileviä, suihkunraikkaita, atleettivartaloisia ja muutoinkin täydellisiä ihmisiä ihanissa urheilusuorituksissaan. Kaikilla on niin mahtava meininki että.

Missä realismi? Ryhävalas ei lenkillä hymyile.  Atleettivartalo on piilossa vatsan ja toppausten alla. On aina talvi. Lunta, sohjoa tai mutaa on puoleenkivekseen asti. Hiki tulee jo ennen ulospääsyä. Aurinko ei paista koskaan. On aina pimeä. Tuulee niin, että sielu jäätyy. Pupujen ja yksisarvisten tilalla on pari kapista rusakkoa ja pusikkoon sammunut yksinäinen laitapuolen Reiska. 

Päivän lenkin jälkeen mies palkitsee itsensä jäätelöllä. Päättää kirjoittaa rehellisen juoksukirjan. Jäätelöä lusikoidessa nousee suupieliin jo hymyn tapainen.

199 enää jäljellä.

Omituinen olo.

11/211

Ryhävalaan mallisella miehellä on omituinen olo. Eilinen Cooper -rypistys ei nimittäin tunnu jaloissa yhtään. Ennen olisi tuntunut. 

On ilta. Päivän urheilut venyvät turhan myöhään. Ulkona ei juurikaan liiku ketään. Paitsi kengurun kokoisia rusakoita. Niiden sekaan painelee tuulipuvussaan köpöttelemään tarinamme päähenkilö.

Miettii juostessaan miksi tätä tekee. Mitä tältä haasteelta odottaa. Ei keksi muuta kuin sen, että juuri nyt tuntuu hyvältä. Ilta ei ole ilta ilman pientä pyrähdystä ulos. Miehen tekisi mieli juosta pidempään. Järki voittaa. Kotona odottaa sänky. Sekin on ihan hyvä. 

Enää 200 jäljellä. Mukava tasaluku.

Mittari.

10/211

Ryhävalaan mallisella miehellä oli tänään kiire. Lenkille pääsi taas vasta ihan liian myöhään. Aikaa oli niukalti. Ilma ei juuri houkuttanut. Vallitseva säätila oli kuin Ti-Ti Nalle, pelottava, synkkä ja kertakaikkisen saatanasta.

Ei auta. Mies kiskoo vaatteet päälleen ja kohtaa kamaluuden silmästä silmään. Päättää hoitaa päivän suorituksen nopeasti. Cooperin testillä. Tyhmä.

Uutta lunta on nilkkoihin asti. Lisää tulee koko ajan. Se sataa kaula-aukosta sisään. Sieluun asti. Minuutin kohdalla miestä alkaa jo kaduttaa. Testin kruunaa viimeisen parin sadan metrin juokseminen jyrkähköön ylämäkeen. Ryhävalaan tekisi mieli kaivaa jostain lusikka. Suorittaa sillä itselleen lobotomia.

Kaksitoista minuuttia kuluu kuitenkin nopeasti. Ryhävalas on taulukon mukaan ikäisekseen hyväkuntoinen. Epäilee, että antoi kelissä ja maastossa vähän tasoitusta taulukon laatijalle. Voimiakin jäi vielä. Jännä.

Ryhävalas tekee päätöksen. Joka kymmenes lenkki on Cooperin testi. Mittari se on sekin. Ainakin typeryyden mittari.

Yöjuoksu.

9/211

Ryhävalaan mallinen mies vaipuu lenkillä menneisyyteen. Miettii sanoja ja niiden merkitysten muutoksia.

Oli aika, jolloin yöjuoksu tarkoitti ihan eri asiaa kuin nyt. Suoritukseen kuului parhaimmillaan nelisen valomerkkiä erinäköisissä kantakaupungin soittoruokaloissa ja sen jälkeen nakkikioskilla haettu folioon kääritty tyyny. Tätä ruokaisaa ja elämältä tuoksuvaa pehmustetta  sitten kannettiin määrätietoisesti aamuhämärissä milloin mihinkin. Joskus jopa kotiin.

Nyt yöjuoksu on sitä, että ryhävalas kiskoo perillisten nukahtamisen jälkeen merinokerraston ja pieruverkkarit ylleen. Laittaa pipan päähänsä ja painuu pakkaseen juoksemaan. Hengitysilma kastelee parran. Pian naamasta kasvaa pieniä jääpuikkoja. Aamulla mies herää keittämään puuroa suunnilleen siihen aikaan kuin aikaisemmin tuli sen tuoksuisan foliotyynynsä kanssa kotiin. 

Ajat muuttuvat. Kahvin, kolan ja alkoholittoman oluen voimalla on menty nyt reilu seitsemän vuotta. Ensimmäisen kaltaisia yöjuoksuja ei ole ikävä. Valkosipulimajoneesilla vuorattuja nakkikioskieväitä ehkä vähän. Lapset. Teillä on selvä isä. Se tuskin muuttuu.

Pihalla.

8/211

Perjantai. Lenkki numero kahdeksan. Ryhävalaan mallisella miehellä ei ole kiire. Lyhyt palauttava lenkki sujuu nopeasti. Sauna lämpiää. Ulkona seisoo hymyilevä lumiukko. Mies on onnellisesti yhtä pihalla. 

Viikko.

7/211

Ryhävalaan mallisella miehellä on nyt viikko ihmiskoettaan takana. 29 viikkoa jäljellä. Mitä on tapahtunut? Kolme keskeistä huomiota:

1. Ei ota kupoliin. Lenkkirutiini alkaa selkeästi muodostua. Urheilukerraston päällekiskominen ei enää tuota tuskaa ja ovikin aukenee helpommin. Ensimmäisillä lenkeillä ajatus pyöri aikalailla maaliin pääsyssä, mutta nyt on mukavan tyhjä koko ajan. Päivän tuskaisetkin ajatukset jäävät polun varteen.

2. Vauhti lisääntyy sykkeiden pysyessä edelleen varsin kohtuullisina. Ensimmäisillä lenkeillä ryhävalas töpötteli pikku jaloillaan kuin halvaantunut manaatti. Vauhti oli tuskaisen hidasta ja joka askeleella tuntui siltä, että tienvarresta voi tarkkaavainen kulkija löytää päähenkilömme keuhkon palasia ja sielun kappaleita. Nyt askel on kevyempi. Ei mies vieläkään mikään gaselli ole, mutta liikkuminen alkaa etäisesti muistuttaa jotain juoksun tapaista.

3. Energia on lisääntynyt ja unen laatu parantunut. Kateissa ollut tuttavamme Matti Nukku on taas löytänyt ryhävalaan mallisen miehen. Yöherätykset ovat vähentyneet huomattavasti ja miehellä on ihan eri tavalla energiaa suoriutua päivän askareista.

Lisäksi olo ei tunnu toivottomalta. Takana on vasta viikko, mutta usko siihen, että tämä on mahdollista, on lisääntynyt. 

Ja sitten ryhävalas tajusi, että lenkkejä on jäljellä yli kaksisataa. Seuraava on huomenna. Yksi kerrallaan, sanoi naapurin mummo kun ämpärijonossa kiilaamaan lähti. 

Ehjä.

6/211

Haasteen kuudes lenkkipäivä. Jäljellä 205 peräkkäistä suoritusta. Ryhävalaan mallinen mies ehti jo hieman toivoa, että määrä olisi ollut kasvamatta. No näillä mennään.

Ulkona oli melko liukasta. Luistimet olisivat saattaneet olla tänään lenkkareita parempi vaihtoehto. Tai telaketjut. Päivän hölkkä tuli kuitenkin suoritettua rutiinilla. Yllättävän helposti.

Ryhävalaan mallisella miehellä on melkoisen värikäs urheiluvammahistoria. Nilkan nivelsiteitä on revitty koripallossa, jalkapallossa, salibandyssä, ultimatessa, portaita juostessa, kävellessä ja full contact krokettikentillä yhteensä varmaan n.100 kertaa. Jokunen vuosi sitten leikkauspöytä näytti ainoalta vaihtoehdolta. Nilkkoihin oli sattunut taas jo monta kuukautta.

Päätettiin kuitenkin vielä ortopedin aloitteesta kokeilla fysioterapiaa. Aluksi ryhävalas oppi nostamaan isovarpaansa lattiasta. Pikkuhiljaa myös kävelemään. Jonkun ajan kuluttua uskalsi ottaa ensimmäiset haparoivat juoksuaskeleet. Vähitellen uskallus palasi. Liikunta lisääntyi. Ilo löytyi. Pienet lihakset alkoivat toimia.

Tänään lenkillä tilanteita joiden jälkeen entinen ryhävalas olisi ollut tapaturma-asemalla oli useita. Hämmentyneenä mies tajusi nilkkojensa korjaavan liukastumisista johtuvat virheasennot itsekseen. Muisti fyssarin ja entisen minänsä. Kiitti ajatuksissaan ja jatkoi juoksua.

Huomenna tulee ensimmäinen viikko täyteen. Ryhävalas on edelleen ehjä.

Nollaus.

5/210

Ryhävalaan mallisella miehellä oli tänään melko reipas päivä. Illalla oli vanha, raihnainen ja tympeä olo. Lenkille oli kuitenkin lähdettävä. Rutiineista on pidettävä kiinni.

Jo ensimmäiset askeleet paransivat oloa. Pian mies lakkasi ajattelemasta (ei normaalistikaan toki paljoa ajattele, eipä siinä). Keskittyi kuljettamaan itseään tuttua ulkoilupolkua eteenpäin. Pään tyhjetessä olo parani. 

Lenkki jatkui alkuperäistä suunnitelmaa hieman pidemmälle. Töpöttävä pikkuaskel keveni matkan aikana. Olisi jaksanut pidempäänkin. Omituista. 

Huomenna taas.

Miten viihtyä juostessa?

4/210

On ilta. Ulkona on pimeää. Ryhävalaan mallinen mies pakottaa itsensä lenkille. Muodostaa rutiinia. Köpöttää pikkuisilla töppöjaloillaan liukasta lenkkipolkua määrätietoisesti eteenpäin. Askeleet seuraavat toisiaan. Maisemat ovat turhan tutut. Eivät jaksa innostaa.

Mies kehittää harrastuksen lenkkeilynsä sisälle. Alkaa tehdä käännösiskelmää korviin vyöryvistä biiseistä. Jostain kumman syystä murteella. Ja laulaa mukana. 

"Se oon mie tuolla nurkassa. 

Se oon mie tossa kohdevalossa

Menettämässä miun uskontoa

Mie yritän pysyy siun tahdissa

Enkä mie oo ihan satavarma pystynkö mie siihen 
Voi hitto mie puhun liikaa
En mie sittenkään puhunut tarpeeks"

Ääni voimistuu. Ryhävalaan mallinen mies nauraa hiljaa sisäänpäin ja aloittaa seuraavan kappaleen.

"RK kansanliike vei miulta Irman pois.

Ei auttaa voi ees Jussi and The Boys..."

Itsekseen hykerrellen mies meinaa juosta ojaan. Lenkki on liian nopeasti ohi. Huomenna pidempään.

Sananen talvilenkkeilystä

3/206

Talvi yllättää joka vuosi autoilijat, rautatiet ja etelässä asuvat ihmiset. Ryhävalaan mallinen mies ei yllättynyt. Kaivoi kaapistaan sinne valmiiksi katsomansa lämpökerrastot, merinosukat ja hiippalakin. Tyytyväisenä ja vähän ylpeänä suuntasi päivän juoksusavottaan. 

Noin kymmenen metriä juostuaan tajusi tehneensä virheen. Ylpeys karisi. Ryhävalaan mallinen mies oli raskaasti ylipukeutunut. Hiki kasteli vaatteet ja valui puroina vastasataneeseen lumeen. Niistä muodostui jäämäkiä lasten iloksi ja ilman nastakenkiä ulos lähteneiden eläkeläisten kauhuksi. Vaatteiden alkaessa painaa, mies muisti millaista oli olla kymmeniä kiloja painavampi. 

Lumi saa talvi-ihmiset kaivautumaan koloistaan riemuitsemaan raittiiseen ilmaan. Lenkkipolku täyttyi pulkkailevista ja liukuroivista, riemukkaista pikkuvintiöistä, jotka lämpöhakuisten ohjusten lailla hakeutuivat kohti ryhävalaan mallisen miehen nilkkoja. Mies hyppi, pomppi ja hyörähtelipyörähteli pulssin noustessa lähemmäs kahtasataa näitä iloisia torpedoja väistellessään. 

Vastaan tuli myös hiihtimillä varustettuja tuulipukusankareita. Ei laturaivoa. Silkkaa epähuomiossa talven neitsythiihdossa viuhuvaa  sauvaa. Ryhävalaan mallinen mies siirtyi hämmästyttävän nopeasti tien sivuun. Umpihankijuoksu kasteli sukat vedellä. Vaihtelua hikihommiin. 

Tänään lenkki ei ollut nautinto. Oli ihan kamalaa. Ensi kerralla juoksen ehkä yöllä. Enää 203 päivää jäljellä. 

Sulkeutuva ympyrä.

2/202

Tilanne vaatii Panteraa, ajattelee ryhävalaan mallinen mies lähtiessään lenkille toista päivää peräkkäin. Ulkona sataa pieniä jääpiikkejä. Keli on siis paras mahdollinen. Itäisessä Helsingissä on juhannussää 365 päivää vuodessa.

Walk tahdittaa askeleita. Vatsan alla kiittävät tönkköjalat kuljettavat päähenkilöämme eteenpäin jäätävän tihkun kuoriessa vähemmän hellästi kasvojen ihoa. Mies ei ole ulkona yksin. Harmaat kanssakulkijat suorittavat ulkoiluaan jähmein naamoin kävellen, juosten ja pyöräillen.

Eräässä vastaantulijassa on jotain tuttua. Ryhävalas kiinnittää huomiota määrätietoisesti kävelevän hahmon ryhmiin ja liikkeeseen. Palaa mielessään ajassa monta kymmentä vuotta taaksepäin. Aikaan, jolloin oli vielä pieni pyöriäinen. 

Miehen ensimmäinen lapsuuden ystävä oli nimeltään Timo. Tämän Timon kanssa koettiin paljon yhdessä: ensimmäiset Star Warsit, jalkapallo- ja miekkailutreenit, partioretket, ulkomaankisareissut, ripari, ensikännit ja krapula. Aika vei nuoret pyöriäiset kuitenkin erilleen. Timosta tuli taitava muusikko ja päähenkilöstämme painiva ryhävalas. 

Mies katsoi vastaantulijaa tarkemmin. Sai takaisin tunnistavan eleen. Pysähtyi. Pyöriäisten juttu jatkui siitä mihin se joskus jäi. Sovittiin että nähdään huomenna. Ryhävalas jatkoi lenkkinsä loppuun keveämmin askelin. Kotona kaivoi laatikostaan Star Wars -lelut esiin. Ympyrä sulkeutuu.

Ystävät ovat tärkeitä. Pidetään niistä kiinni.

  

Scream for me.

1/180

"Katsokaa nyt isää. Isä ottaa läskiä, lisää." 

Joulu on se aika vuodesta joka on pyhitetty erään omituisista lähtökohdista seimeen pullahtaneen parrakkaan pikkukaverin lisäksi syömiselle.  Ryhävalaan mallinen mies ei jätä ruokahävikkiä. Viiden päivän antidieetin jälkeen olo oli kuin valaalla silakan uikkareissa. Melko tukala.

Koska päähenkilömme on paitsi tyhmä, niin myös hullu ja impulsiivinen, päätti hän hetken mielijohteesta haastaa hieman itseään. Sosiaaliseen mediaan ilmestyi teksti, jossa ilmoitetaan, että ryhävalas hölkkää yhtä monena peräkkäisenä päivänä kuin teksti saa tykkäyksiä. 12 tunnissa niitä tuli 180. Voi pymppy.

Pieruverkkarit kaapista, juoksutakki päälle, pipa päähän ja musat täysille. Lenkkipolku houkutti yhtä paljon kuin ruotsin suullinen etätentti. Ei siis kovin paljoa. Polku tuntui pitkältä. Askel raskaalta. Mies yritti eläytyä musiikkiin. Ämyreistä kuului livekeikka. Ryhävalas huusi mukana. "SCREAM FOR ME!" -Lauseen ajoitus oli siinä mielessä täydellinen, että joukko sauvakävelimiä ulkoiluttavia säntäsi metsikköön ja mies sai lisää vauhtia jalkoihinsa. Liikunnan riemuun sekoittui aimo annos häpeää. Anteeksi.

Se oli ensimmäinen. Ainakin 179 jäljellä. 

Hyvää kaikille.