7. toukokuuta 2019. Tiistai.
Kello on 4.45. Lähiseudun kukotkaan eivät ole vielä
kerenneet pieraista. Herätyskello, tuo paholaisen keksintö, karjaisee
tärykalvoja puhkovan serenadin. Helvetinperkeleenperse. Tässä tiistaissa on
maanantain maku. Ryhävalaan mallinen mies avaa silmänsä. Hoipertelee vessaan.
Peilistä katsoo vanha keskivartalolihava setämies. Silmäpussit näyttävät
naapurin Pentin viikonloppueväskasseilta ja roikkuvat niiden toisten kassien
kanssa samalla tasolla. Juna on myöhässä. Kioskilta ei saa odotellessa hyvää
kahvia. Täti osoittelee Juhlamokkatermaria ja hymyilee silmiäsärkevästi.
Istumapaikka löytyy, mutta viereen istuu herrasmies, joka tuoksuu vahvasti rikkaalta
elämältä. Jos mies olisi ehtinyt syödä aamiaista, niin se kuplisi ikävästi ruokatorvessa.
Aamuliikunta suoritetaan juoksemalla metrolle. Repun sisältö
leviää juostessa katuun. Omaisuutta kerätessä metron ovet sulkeutuvat.
Perävalot vilkuttelevat iloisesti keskisormeaan. Mies jää tuijottamaan puhelintaan etsien
ruudulta piristystä. Sitä ei löydy. Uutisvirrasta päätellen maailma on rikki. Henkinen
pefletti on märkä ja hikinen. Tämä päivä ei nyt oikein lähde.
Pelastava enkeli saapuu tuoden tuopillisenkahvia. Lämmin
juoma nostaa mielialaa. Mies alkaa hymyillä. Ehkä tästä vielä tulee jotain.
Elämässä on kuitenkin paljon asioita hyvin. On tärkeitä ihmisiä, mukava työ,
hienoja harrastuksia ja kahvituoppikin on taas puoliksi täysi. Jossain on joku
joka ajattelee lämmöllä. Tosin ehkä unissaan. Negatiivinen kierre katkeaa. Asiat järjestyvät. Illalla ryhävalas käy lenkillä ja tekee ruokaa,
jottei pääse liikaa laihtumaan. Laittaa puhelimen pois ja on läsnä. Elämä voittaa. Ällöpositiivisuus nostaa päätään hapuillen. Yksisarvisetkin päästelevät taas estoitta sateenkaarenvärisiä kaasupilviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti