10. toukokuuta 2019. Sunnuntai.
Ryhävalaan mallisella miehellä on virkeän eläkeläisen
vuorokausirytmi. Kellon ei tarvitse soida viideltä, koska päähenkilömme herää
puoli tuntia ennen. Katsoo peiliin ja nyökkää hiljaa naamakarvaiselle, keskivartalolihavalle
keski-ikäiselle miehelle, joka sieltä tuijottaa. Ostaa rautatieasemalta
pahvikahvin tietäen, että se on turha epäekologinen hyödyke. Tänä aamuna mokka
tulee kuitenkin tarpeeseen.
Työpaikallaan ryhävalas aloittaa päivänsä seuraavalla keskustelulla
taksifirman kanssa: "Huomenta. Oottelen täällä taksia. Hakuaika 6.40. Ei o
näkynyt." "Huomenta. Ootappa, alan selvitellä asiaa." - linja
jää auki... "MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ ON TAAS TEHTY, EIHÄN TÄLLAISTA AUTOA
OLE EDES OLEMASSA." -Ainakin keskuksen täti ottaa päähenkilömme tosissaan.
Mies nieleskelee naurun kyyneleitä kuunnellessaan asiakaspalvelijan
keskustelunjatkoa.
Perjantai
tuntuu tänään maanatailta. Olo on puolitehoinen. Niitä pieniä hyviä
asioita on haasteellista palauttaa mieleen. Niitä on kuitenkin paljon.
Asiat rullaavat eteenpäin ja mies rullaa niiden mukana. Tai enemmänkin
valuu.
Tuntuu siltä, kuin viime aikoina ja varsinkaan tänään mihinkään ei voisi
itse vaikuttaa. Se turhauttaa.
Ryhävalas päättää illalla treenata päänsä tyhjäksi. Aloittaa vaihteeksi
itsensä määrätietoisen kouluttamisen kohti kaskelotin mittoja. Palauttaa
samalla hieman itsekunnioitustaan. Tietää että illalla saa
unta.
Vanhat kiukkuiset ukot menevät nukkumaan iltakahdeksalta.
Mies aikoo tehdä samoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti