5. toukokuuta 2019. Sunnuntai.
Ryhävalaan mallinen mies käy liian harvoin kulttuuririennoissa. Syitä löytyy: väsyttää, ei ole aikaa, tukka on huonosti, verkkarit on vinossa ja puolen tunnin matka kotiovelta kulttuuriin on liian pitkä. Päähenkilömme otti kuitenkin härkää sarvista ja nosti henkisen mummonsa rollaattoreineen lumihangesta. Kävi hankkimassa liput ja suuntasi Helsingin keskustaan. Näytelmäksi valikoitui Sommarboken ja teatteriksi Lillan. Sinne sai lippuja.
Kuten näytelmän nimestä voi joku päätellä, niin esityskieli oli ruotsi. Ryhävalasta jännitti. Kieliopinnoista on aikaa. Sanavarasto on varsin suppea. Suorilta käsiltä päähenkilömme hallitsee kolme lausetta: Min lillebror har en stor gurka. Björn Ulvaeus fiskar flundror. Ett par billiga strumbyxor, tack. Ei hätää, sillä nykyaika on mahdollistanut myös ryhävalaamme kaltaisille kieli-impotenteille näytelmään tekstityksen kännykkäsovelluksen kautta. Mies ei kuitenkaan sitä käytä. Yrittää ymmärtää. Keskittyy. Antaa esityksen temmata mukaansa.
Sitten seuraa ylisanoja ja vaihdetaan kertojapersoonaa. Sommarboken oli esityksenä yksi parhaista, jonka olen nähnyt koskaan. Erinomaisen oivaltavia ääni-, valo- ja lavastusratkaisuja, jotka tukevat ihan huikeaa näyttelijäntyötä. Näyttelijäntyössä etenkin fyysinen ilmaisu, liike ja tekemiseen paneutuminen olivat mahtavaa katsottavaa, kuultavaa ja koettavaa. Esitys otti yleisön otteeseensa heti, eikä päästänyt irti. Kumarrusten alkaessa taputukset saivat karvaiset kämmenet vereslihalle. Tätä voi varauksetta suositella kaikille ikään, sukupuoleen ja kielitaitoon katsomatta.
Menkää hyvät ihmiset teatteriin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti