28.5.2018.
Ryhävalaan mallinen mies luki maratonkirjaa ja huomasi olevansa metodilenkkeilijä. Harjoittelussa, varsinkin pitkillä matkoilla on tärkeää noudattaa ennalta määriteltyä suunnitelmaa. Päähenkilöllämme on käytössä keski-ikäisen, juron ja puhumattoman kansakuntamme tyypillisen miesoletetun treeniperiaatteet. Niiden avulla kunto kohoaa kuin itsestään. Ohjenuora on kolmiosainen. Tämän päivän lenkki pisteestä A (työpaikka) pisteeseen B (koti), oli harjoitusmetodin soveltamisesta oiva esimerkki.
Ohje 1. Karttaa, navigaattoria tai muuta reitittämisvälinettä ei katsota. Gps on epäluotettava. Muisti on luotettava. Suuntavaisto on erehtymätön. Etenkin aktiivisesti unohdetaan se, että joskus ennenkin on suunnistettu ihan päin helvettiä ja havahduttu tilanteeseen, jossa ollaan kymmenisen kilometriä kartan ulkopuolella. Pidetään kuitenkin vauhti hyvänä. Vauhti on tärkein.
Ohje 2. Neuvoa ei kysytä. Vieras ihminen on erehtyväinen. Vieras ihminen on epäluotettava: huijaa tahallaan ja saattaa ryöstää, kiusata, pitää ulkopaikkakuntalaisena tai tyhmänä ja ennenkaikkea aloittaa jonninjoutavan keskustelun kesken lenkkiä. Urheilusuoritus menisi pilalle moisesta. Hiki kuivuisi.
Ohje 3. U -käännöksiä ei tehdä. Takaisinpäin meneminen on tappio. Häviämään ei lenkille ole tultu. Jos täydellinen suuntavaisto pikkuriikkisen pettää ja huomataan jonkun risteyksen menneen ohi, niin jatketaan kovaa vauhtia eteenpäin. Takaisin kääntyminen ja epämääräinen sivuvilkuilu on noloa. Seuraavasta käännytään sitten sopivaksi koettuun suuntaan. Lisätään vauhtia.
Näillä ohjeilla, tällä metodilla, kunto nousee kohisten. Lenkki pitenee kuin itsestään 15 kilometriä. Ryhävalas supistuu kaskelotiksi oletettavasti jo muutaman lenkin jälkeen. Matka on myös oppimiskokemus. Kotimatkalla päähenkilöllemme selvisi ainakin seuraavaa: Kuudessa vuodessa maisemat muuttuvat. Pääkaupunkiimme on plumpsahtanut useita uusia asuinalueita, joissa on mahdollista tehdä jännittäviä reitinvalintoja ja jotka näyttävät kaikki samanlaisilta. Tuttua reittiä saattaa halkoa kanava jonka kiertämiseen saattaa mennä yllättävän pitkä aika. Kaikki tienviitat näyttävät johtavan Malmille.
Päästyämme lopulta kotiinsa, päättää ryhävalaan mallinen mies sulkeutua loppupäiväksi neljän seinän sisälle. Ulkomaailman näkee ikkunasta ihan hyvin.
7.5.2018.
Kevät on tullut. Aurinko paistaa. Vihreät asiat alkavat vihertää. Kimalaiset ja muut pienet karvapyllyt heräävät talven horroksestaan ja alkavat surrata kilpaa hormonien kanssa. Polkupyörät kaivetaan talviteloilta. Sujahdetaan kireisiin vaippahousuihin. Lähdetään liikkeelle. Maailma on täynnä elämää ja positiivista pulputusta. Kevään merkkinä voidaan pitää myös päähenkilömme, ryhävalaan mallisen miehen sulloutumista teryleeniasusteeseen ja suuntaamista pyöräillen töistä kotiin.
Matka alkaa Espoosta, tuosta vehreiden niittyjen hallitsemasta erikoistalousalueesta, jossa pyörätiet ovat suoria ja insinöörien rakentamat kanttarit hajottavat vanteita kuin Tauski tuoppeja loppuillasta. Löllykkämme nauttii vauhdin hurmasta. Syke pysyy alhaalla ja matkavauhti mukavana. Haja-asutusalueen nuoret on opetettu ajamaan mopedia. Sylikkäin. Rinnakkain. Söpösti siinä samalla whatsapp -viestejä kirjoittaen ja videopuhelua viereiseen mopediin jutellen. Siinä vaaleanpunaisessa usvassa kännykänruutua tuijottaessa, kumppanin pidellessä tiukasti kiinni paidan alta energiajuomalla hankituista jenkkakahvoista, on ihan ymmärrettävää, että katse ja ajatukset harhailevat pois vastaantulijoista. Niinpä ryhävalaamme väistää viritettyjä kaksipyöräisiä rakastavaisia ojanpohjalle ja antaa kauniisti hymyillen tietä.
Saavutaan pääkaupunkimme keskustaan. Mies hidastaa vauhtia ja antaa raikkaan kevätilman tulla. Ihastuttava katupöly täyttää keuhkot. Pienet kivet kyynelkanavissa saavat silmät kostumaan. Lemmekäs snautseri iskee liikennevaloissa söpöt pikkuiset hampaansa miehen polkimeen. Rakkauden kevät vaikuttaa samalla lailla niin eläimiin kuin ihmisiinkin. Miehen tekee mieli iskeä hampaansa koiran omistajaan. Keskusta on myös täynnä tietyömaita. Aukoilla tiessä ja ihastuttavilla betoniporsailla on varmasti hyvä olla juuri siinä missä ovat: keskellä jokaista katua, katkaisten kaikki yli kymmenen metrin mittaiset suorat reitit. Lauma vallan hurmaavia japonialaisia turisteja hyppelehtii pyörätiellä kuin joukko sokeita vuorikauriita. Ryhävalaamme nousee harkituin liikkein pyöränsä selästä. Hengittää keuhkonsa täyteen pikkupartikkeleita, yskäisee ruskean ysköksen ja hymyillen taluttaa hetken polkuvälinettään.
Itäväylällä taas vauhti kasvaa. Hengitys on hieman raskaampaa. Ilma sakeampaa. Matkanteko alkaa tuntua kuntoilulta. Hymy ei kuitenkaan hyydy. Koti on jo lähellä. Kevyen liikenteen väylällä tulee vastaan muutama auto. Se pitää mankeloijamme kivasti hereillä. Ymmärryksen hetki: Autoilla on varmaankin mukavampaa ajella siellä, missä jonoja on vähemmän. Pienemmän on helpompi väistää suurempaa. Ryhävalaskin väistää aina öljytankkeria, koska propellia vastaan ei kannata käydä evillä huiskimaan, siinä käy huonosti.
Huomenna menen metrolla töihin.
Mikäli se toimii.
Huomenna
30.1.2018.
Vuosi vaihtui. Ryhävalaan mallinen mies ei tavoilleen uskollisena lupaa kuluvalle vuodelle mitään. Aikoo pitää lupauksensa. 2017 tapahtui paljon: oli ahdistavia ja vähemmän ahdistavia muutoksia. Loppua kohti viime vuosi oli jo kuitenkin iloinen. Suorastaan loistokas kaikesta stressistä huolimatta.
Tammikuussa mies palasi tanssiparketille. Veteraanistatuksella: Onhan sitä ennenkin tanssittu. Ainakin viisi kertaa. Jokaisella kerralla ryhävalaamme oppi itsestään jotain. Ehkä myös tanssista. Tällä viikolla opeteltiin valssia. Niitä harvoja tansseja, jota päähenkilömme on tanssinut ennenkin.
Kello on alkuilta. Tanssikoulun sali täyttyy odottavista ihmisistä. Ilmassa on jännitystä. Hermostunutta jutustelua. Toiset, itsesä kanssa sinut, ottavat tilaa keskilattialta. Jotkut vetäytyvät nurkkaan. Ryhävalaalla on maksalaatikon oloinen tahra tanssihousuissa. Pikaisen vessaanpaon jälkeen siinä on epäilyttävä läikkä pesun jäljiltä. Punastellen mies kiskoo t-paitaansa kohti polviaan. Voi Turku. Tuntuu siltä, että kaikki katsovat ja epäilevät eturauhasongelmaa. Hampaat puristuvat yhteen.
Tanssinopettaja aloittaa koodikielisen ohjeistuksensa: YYKAAKOO-KAAKAAKOO-YYKAAKOO-KAAKAAKOO. Mies keskittyy. Otsasuonet pullistuvat. Ainakin kaksi kolmesta käännöksestä menee sinnepäin. Loput jonnekin ihan muualle. Parista kiinni. Lapaluut taakse. Katse ylväästi eteenpäin. Tai ainakin pois varpaista. Musiikki alkaa soida.
Elokuvissa valssia tanssitaan ihailtavan kevyesti. Parit liihottavat lattialla kuin apolloperhoset. Siihen on vielä matkaa. Ilma on sakeana jalkoja, käsiä, torsoja ja holtitonta liikettä. Jos norsu ja edellämainittu siivekäs pikkuystävämme saisivat aviottomia lapsia, liikkuisivat ne kuin päähenkilömme. Ryhävalaasta kuoriutuu norsuperhonen, jonka siivet eivät ihan vielä kanna.
Sitten alkaa tapahtua. Noin kolmannen valssin kohdalla (kaikki valssit muuten kertovat kukkasista) mies saa muutaman käännöksen kohdilleen. Askeleet alkavat sujua. Polvet eivät enää kopsahtele tanssiparin raajoja vasten. Hämmentynyt mies huomaa tanssivansa. Ihan oikeasti tanssivansa. Jumalauta. Kaunis tanssipari hymyilee. Se on paras palkinto.
Hetken päästä opettaja palauttaa ajatuksissaan liihottavan miehen maanpinnalle kertomalla, että vauhti on liian kova. Kilinhuilut -ajattelee ryhävalaan mallinen norsuperhonen. Minä ihan oikeasti suoritin tässä tanssintapaista liikettä monta minuuttia. Otsalla pisaroivat hikikarpalot ovat onnehikeä: Se ei haise, vaan tuoksuu wunderbaumilta.
Valssihommat on on mukavia hommia. Ensi viikolla sitten jotain ihan muuta.
18.9.2017. Maanantai.
Ryhävalaan mallisen miehen viikkoon mahtui kaksi urheiluntapaista suoritusta. Kaksi paluuta. Tiistaina päähenkilömme raahasi ruhonsa miekkailusalille. Huomasi olevansa antibioottikuurin johdosta joltisenkin huonossa kunnossa. Puhisi maskinsa alla ja yritti hien täyttämien silmiensä takaa tähdätä vastustajaan. Osui maalinsa lisäksi seinään, lattiaan ja omaan varpaaseensa. Miekkailu sujui siis kuin tanssi. Verrattaen kankeasti. Hauskaa oli. Päätös satsata pitkästä aikaa tällä kaudella useampaan kilpailuun vahvistui.
Tänään oli sitten vuorossa tanssi. Enää miestä ei pelottanut. Ainakaan ihan niin paljoa. Sali näytti päähenkilön mielestä pienemmältä kuin viimeksi. Muut osallistujat yksisarvisten sijaan lähes tavallisilta ihmisiltä. Syksyinen ilta oli kuulas ja leppeä. Peilistä katsoi pelokkaan marsuntapaisen eläimen sijaan parrakas keski-ikäisen miehen oloinen otus. Tanssislangista ryhävalaanmallinen mies ei edelleenkään ymmärtänyt mitään. No kaikkea ei voi heti tajuta.
Ohjelmassa oli tango. Tuttu tanssi elokuvista. Argentiinassa sitä tanssitaan ruusu suussa jämäkästi ja tulisesti. Ruotsinlaivalla naula päässä ja hieman harkitummin liikkein. Ryhävalaan mallinen mies halusi olla se ensimmäinen noista kahdesta. Perusaskellus sujui yksin harjoitellessa hyvin. Mies näki itsensä jo salskeana, pitkänä ja uljaana pyörimässä pitkin lattiaa. Sitten tanssi kohtasi tiistain miekkailuharjoituksen. Ryhävalas astui määrätietoisesti kauniin parinsa varpaille. Hitto. Tanssia ja miekkailua yhdistää näemmä keskittyminen. Jaloilla, käsillä, rytmillä ja esteillä, kuten seinillä, on tapana sotkeentua toisiinsa ajatuksen harhaillessa. Seurauksena on kivuliaita osumia ja kolauksia ylpeydelle.
Päähenkilömme huomasi kuitenkin oppivansa nopeasti. Pian perusaskeleet sujuivat parinkin kanssa. Tavaraa tuli kuitenkin koko ajan lisää. Käännöksiä ja pyörähdyksiä. Ryhävalaan mallinen mies ei kuitenkaan häkeltynyt. Huomasi oppivansa. Nauttivansa uusista liikkeistä. Ruusua ei suussa näkynyt. Kieli sensijaan pysyi tiukasti hampaiden välissä. Tanssikumppanin kehut lämmittivät. Puna kohosi kasvoille. Kylmä hiki vaihtui lämpimään ilon tunteeseen. Oppimisen riemuun. Ihminen elää positiivisesta palautteesta.
Pois käveltiin käsi kädessä. Yhteinen harrastus on hieno asia.
12.9.2017. Tiistai.
Montaa asiaa ei ryhävalaan mallinen mies ole elämässään pelännyt. Ajatus paritanssien tanssimisesta julkisesti saa kuitenkin päähenkilömme otsalle kohoamaan ämpärillisen kylmää hikeä. Alkoholistakaan ei ole apua. Sen käyttö rentoutumisvälineenä loppui jo ajat sitten. Mies tietää rajoitteensa. Kaksi vasenta jalkaa. Rytmitaju kuin kuurolla hirvellä. Koordinaatio... no sanotaan, notta varsin rajoittunut. Ryhävalas kuitenkin ilmoittautui elämänkumppaninsa kanssa tanssikurssille. Eilen se alkoi.
Ilmoittautuessa hiki kastelee lomakkeen. Opettajan katse nauliutuu miehen silmiin. Tältä tuntuu matka teurastajan veitsen alle. Lattialla viimeistelty, ammattimaisen oloinen pariskunta hioo askeleitaan peilin edessä puhuen samalla tanssislangia. Ryhävalaan mallinen mies on paitsi kauhuissaan, niin myös kateellinen. Tuohon en pysty ikinä. Katse etsii pakotietä. Naisen käsi pitää tiukasti kiinni. Se rauhoittaa. Pitkä puhallus. Jännäpissa. Varovaiset askeleet kohti tanssilattiaa. Salin yksi seinistä on kokonaan peiliä. Sieltä tuijottaa nurkkaan ajettu pieni, keskivartalolihava eläin. Ehkä marsu.
Sali täyttyy odottavista pareista. "Tänään on vuorossa Cha cha." Mies epäilee sen olevan tanssi. Harjoitukset alkavat. Mies sotkeutuu jalkoihinsa. Kolmannen asteen yhtälöt ja astrofysiikka tuntuvat tähän verrattuna helpoilta. Pumpukkamme ei näe eikä kuule mitään. Pulssi lähestyy kahtasataa. Hiki virtaa valtoimenaan. Kanssatanssijat liihottavat sulavasti lattialla kuin yksisarviset kukkakedolla. Päähenkilömme muistuttaa enemmän vastasyntynyttä bambia liukkaalla jäällä. Vähemmän söpöä tosin.
Hetken päästä tapahtuu kuitenkin jotain. Ensin yksi askel osuu kohdalleen. Sitten toinen. Vähän ajan päästä peruskuvio hahmottuu. Ryhävalaan mallisen miehen itseluottamus alkaa palata. Musiikki ja ohjeet alkavat taas kuulua. Vastapäätä tanssiva, kaunis tanssipari hymyilee rohkaisevasti. Liike alkaa tuntua hyvältä. Kappaleet seuraavat toisiaan. Kuvioita tulee lisää. Onnistumisen elämykset seuraavat toisiaan. Mies huomaa kauhukseen nauttivansa tanssimisesta. Aikamoista.
Tämä ei jää tähän. Viikon päästä mies pyörii lattialla tangoissa. Siis oppii tanssimaan tangoa. Ryhävalas on onnellinen tanssisalin turpea nisäkäs. Ja kiitollinen siitä, että tuli lähdettyä.
Kotimatkalla tapailee Cha chan askeleita hymyillen.
11.9.2017. Maanantai.
Tämä on kypsynyt pitkään pienessä keski-ikäisessä mielessäni. Ryhävalaasta on tullut kaskelotin tapainen eläin. Urheilen edelleen, mutta sanottavaa saattaa läytyä muistakin asioista. Elämään on ilmestynyt sisältöä. Ihme juttu sinänsä. On siis tullut aika haudata vanha blogi, vaihtaa näkökulmaa. Kertoa kuulumisia. Ihmetellä elämää ja sen ilmiöitä.
Elämässäni on tapahtunut kuluneen vuoden aikana paljon kaikilla rintamilla. On ollut hallitsematonta ja hallitumpaa muutosta. Ylä- ja alamäkiä. Tasaisempia hetkiä ei juurikaan. Aika on ollut monilla tavoin elämäni parasta ja toisaalta taas samaan aikaan kamalinta. Tahti ei tunnu hiljenevän, päinvastoin. Kaksi asiaa on kuitenkin pysynyt. Nimittäin parta ja vararavintokerros keskivartalon kohdalla. Ensimmäinen saattaa kasvaa ja jälkimmäinen vähän supistua. Aika näyttää.
Jokatapauksessa tervetuloa lukemaan. Katsotaan mitä tästä tulee.
