11.6.2018. Maanantai.
Keski-ikäinen, keskivartalolihavuuteen taipuvainen päähenkilömme harrastaa hyötyliikuntaa, kuten hyvin tiedämme. Ryhävalaan mallinen mies on kokenut pyöräilijä. Valitettavasti meritoituneimmallekin arjen sankarille sattuu joskus pikkiriikkisiä lapsuksia. Päähenkilöllemme kävi niin.
Ulkona oli helle. Ajatuskin liikunnasta sai hien virtaamaan kasvoilla. Säästääkseen kanssakulkijoista turhilta mielenliikutuksilta (lue: järkytyksiltä), päätti päähenkilömme kiskaista vartaloa vekkulisti korostavien pyöräilytrikoiden päälle vielä yhden kerroksen vaatteita. Se oli kertakaikkisen typerää. Hikinoroista kasvaa vuolaita virtoja.
Ensimmäiset parikymmentä kilometriä olivat ihmisen parasta aikaa. Mies eteni hyvää vauhtia ihan minne sattuu, mutta äärimmäisen määrätietoisesti. Vähitellen ylipukeutumisen seuraukset alkoivat kuitenkin näkyä. Salakavalasti. Piinallisen hitaasti. Päähenkilömme alkoi aistia ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Tuntui outo tunne nivusissa. Eikä välttämättä sellaista hyvää kihelmöintiä.
Matka jatkui. Tunne voimistui. Hidas mieli sai hauraasti kiinni ajatuksen. Useammasta vaatekerroksesta johtuva voimakas hikoilu oli kastellut bokserimallisen ajoalusasun läpimäräksi. Nyt tämä märkä, karhea kangas oli alkanut hiertää nivusten ihoa vereslihalle. Tämä ei pääty hyvin -ajatteli päähenkilömme.
Ryhävalas lisäsi vauhtia. Ajatus pysähtymisestä hylättiin heti. Matkaa oli vielä jäljellä. Vaatekappaleet oli kuitenkin saatava oikeille paikoilleen. Hitaasti, kuin unessa, mies alkoi kihnuttaa itseään menopelinsä runkoa ja satulaa vasten. Tankotanssi saattaa oikean ihmisen suorittamana olla viihdyttävää. Nyt se oli lähinnä pelottavaa. Bonus: Kuulokkeista kajahti Sukkula Venukseen. Lauluun oli pakko yhtyä. Extrabonus: Mies ajoi letkassa. Tajunnan hetki. Paloauton puna poskilla. Pää pyörii kuin pöllönpoikasella. Ensimmäisestä risteyksestä sivuun ja pakoon.
Viimeiset kilometrit olivat lenkin nopeimmat.
Huomenna on välipäivä.
Oppimiskokemus.
Anteeksi kanssakulkijat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti