tiistai 12. syyskuuta 2017

Tanssiinkutsu.






12.9.2017. Tiistai.

Montaa asiaa ei ryhävalaan mallinen mies ole elämässään pelännyt. Ajatus paritanssien tanssimisesta julkisesti saa kuitenkin päähenkilömme otsalle kohoamaan ämpärillisen kylmää hikeä. Alkoholistakaan ei ole apua. Sen käyttö rentoutumisvälineenä loppui jo ajat sitten.  Mies tietää rajoitteensa. Kaksi vasenta jalkaa. Rytmitaju kuin kuurolla hirvellä. Koordinaatio... no sanotaan, notta varsin rajoittunut. Ryhävalas kuitenkin ilmoittautui elämänkumppaninsa kanssa tanssikurssille. Eilen se alkoi. 

Ilmoittautuessa hiki kastelee lomakkeen. Opettajan katse nauliutuu miehen silmiin. Tältä tuntuu matka teurastajan veitsen alle. Lattialla viimeistelty, ammattimaisen oloinen pariskunta hioo askeleitaan peilin edessä puhuen samalla tanssislangia. Ryhävalaan mallinen mies on paitsi kauhuissaan, niin myös kateellinen. Tuohon en pysty ikinä. Katse etsii pakotietä. Naisen käsi pitää tiukasti kiinni. Se rauhoittaa. Pitkä puhallus. Jännäpissa. Varovaiset askeleet kohti tanssilattiaa. Salin yksi seinistä on kokonaan peiliä. Sieltä tuijottaa nurkkaan ajettu pieni, keskivartalolihava eläin. Ehkä marsu.

Sali täyttyy odottavista pareista. "Tänään on vuorossa Cha cha." Mies epäilee sen olevan tanssi. Harjoitukset alkavat. Mies sotkeutuu jalkoihinsa. Kolmannen asteen yhtälöt ja astrofysiikka tuntuvat tähän verrattuna helpoilta. Pumpukkamme ei näe eikä kuule mitään. Pulssi lähestyy kahtasataa. Hiki virtaa valtoimenaan. Kanssatanssijat liihottavat sulavasti lattialla kuin yksisarviset kukkakedolla. Päähenkilömme muistuttaa enemmän vastasyntynyttä bambia liukkaalla jäällä. Vähemmän söpöä tosin.

Hetken päästä tapahtuu kuitenkin jotain. Ensin yksi askel osuu kohdalleen. Sitten toinen. Vähän ajan päästä peruskuvio hahmottuu. Ryhävalaan mallisen miehen itseluottamus alkaa palata. Musiikki ja ohjeet alkavat taas kuulua. Vastapäätä tanssiva, kaunis tanssipari  hymyilee rohkaisevasti. Liike alkaa tuntua hyvältä. Kappaleet seuraavat toisiaan. Kuvioita tulee lisää. Onnistumisen elämykset seuraavat toisiaan. Mies huomaa kauhukseen nauttivansa tanssimisesta. Aikamoista.

Tämä ei jää tähän. Viikon päästä mies pyörii lattialla tangoissa. Siis oppii tanssimaan tangoa. Ryhävalas on onnellinen tanssisalin turpea nisäkäs. Ja kiitollinen siitä, että tuli lähdettyä.
Kotimatkalla tapailee Cha chan askeleita hymyillen.

4 kommenttia:

  1. Moi! Mainio tanssikirjoituksesi jaettiin juuri 12000 hengen FB-ryhmään "Tanssiporukka". Ryhmässä keskustellaan vilkkaasti paritanssista. Tervetuloa mukaan - halutessasi - ja onnea teille paritanssitaipaleellenne! Varoitus: tämä voi viedä mennessään, kuten allekirjoittaneelle aikanaan kävi. Aion seurata taivaltanne tiiviisti!

    T. Jyrki Keisala
    Tanssinopettaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että teksti on herättänyt kiinnostusta! Ja kiitoksia: Näin kahden kerran jälkeen epäilen tosiaan, että tämä harrastus ei tosiaan tähän lopu :)

      Poista
  2. Moi! Mainio tanssikirjoituksesi jaettiin juuri 12000 hengen FB-ryhmään "Tanssiporukka". Ryhmässä keskustellaan vilkkaasti paritanssista. Tervetuloa mukaan - halutessasi - ja onnea teille paritanssitaipaleellenne! Varoitus: tämä voi viedä mennessään, kuten allekirjoittaneelle aikanaan kävi. Aion seurata taivaltanne tiiviisti!

    T. Jyrki Keisala
    Tanssinopettaja

    VastaaPoista
  3. Mukavia tanssihetkiä toivottelen! Hieno kirjoitus ensi tuntemuksista tanssin parissa :)

    VastaaPoista