Kohtaaminen.

13/211

Timppariina Kuusisella ei ollut paras päivä. Töissä asiakkaat olivat olleet töykeitä. Persikka-passion-chia-lehtikaali -fitnessjogurtti oli lähikaupasta loppu. Vallitsevan tilanteen takia sali oli kiinni ja hydrocrossfitbodypumpjoogabic -tunnit oli peruttu. Aivan pasketta.

Timppariina oli kuitenkin toiminnan ihmisiä ja siksi päätti kaivaa suksensa varastosta ja lähteä hiihtolenkille. Oi kuinka hienoa olikaan hiihtää! Latu oli yhtä hyvässä kunnossa kuin hiihtäjä. Vauhti oli kova ja liikunnan riemu täytti Timppariinan jokaisen solun.

Sitten. Epämääräinen valaan mallinen tepsuttava möykky siinä ladun vieressä häiritsemässä. Hidas möhkäle, jonka liikkuminen näyttää siltä, että nilkat, polvet, lonkat ja selkänikamat vaihtavat paikkaa joka askeleella. Timppariinan sielusta nousee trendikäs latukiukku. 

Möhkäleen ollessa sauvan mitan päässä kevyt kopautus olkapäähän.  Käydään seuraava dialogi: 

T: "Tää on latu." 

Ryhävalaan mallinen mies kääntyy. Ottaa tuskallisen hitaasti kuulokkeet pois korviltaan. Katsoo silmiin. Vastaa omituiselta nuotilla.

R: "Onks tää latu?"

T: "Häh. On."

R: "Onks noi. Onks noi sukset?"

T: "......" Tää ei nyt jumalauta mene yhtään niinkuin pitäis.

R: "Mitä sukset tekee?"

T: "... ... Öh tota.. Äh..' Ei helvetinperkeleenperse toi on joku hullu. Nyt on ilta, lenkki ja kaikki ihan pilalla.

Timppariina jättää miehen siihen. Sivakoi mököttäen kovaa vauhtia kotiinsa. Avaa vauva.fi -sivuston ja alkaa purkaa tuntojaan nimimerkillä Fitgirl77. Otsikossa kysytään miksi avohoitopotilaat saavat käydä ilman valvontaa lenkillä.

Ryhävalaan mallisella miehellä on vielä muutama lenkki jäljellä. Seuraavaa kohtaamista odotellessa.

Se pieni ero.

12/211

Ryhävalaan mallinen mies hankki juoksukirjan. Omistaa niitä nyt muutaman. Teki merkittävän huomion.

Kirjojen kuvissa on aina kesä. Lintujen laulavat. Söpöt pupujussit kirmaavat kedolla kilpaa yksisarvisten ja keijujen kanssa. Auringon sulosäteet hellivät kauniisti hymyileviä, suihkunraikkaita, atleettivartaloisia ja muutoinkin täydellisiä ihmisiä ihanissa urheilusuorituksissaan. Kaikilla on niin mahtava meininki että.

Missä realismi? Ryhävalas ei lenkillä hymyile.  Atleettivartalo on piilossa vatsan ja toppausten alla. On aina talvi. Lunta, sohjoa tai mutaa on puoleenkivekseen asti. Hiki tulee jo ennen ulospääsyä. Aurinko ei paista koskaan. On aina pimeä. Tuulee niin, että sielu jäätyy. Pupujen ja yksisarvisten tilalla on pari kapista rusakkoa ja pusikkoon sammunut yksinäinen laitapuolen Reiska. 

Päivän lenkin jälkeen mies palkitsee itsensä jäätelöllä. Päättää kirjoittaa rehellisen juoksukirjan. Jäätelöä lusikoidessa nousee suupieliin jo hymyn tapainen.

199 enää jäljellä.

Omituinen olo.

11/211

Ryhävalaan mallisella miehellä on omituinen olo. Eilinen Cooper -rypistys ei nimittäin tunnu jaloissa yhtään. Ennen olisi tuntunut. 

On ilta. Päivän urheilut venyvät turhan myöhään. Ulkona ei juurikaan liiku ketään. Paitsi kengurun kokoisia rusakoita. Niiden sekaan painelee tuulipuvussaan köpöttelemään tarinamme päähenkilö.

Miettii juostessaan miksi tätä tekee. Mitä tältä haasteelta odottaa. Ei keksi muuta kuin sen, että juuri nyt tuntuu hyvältä. Ilta ei ole ilta ilman pientä pyrähdystä ulos. Miehen tekisi mieli juosta pidempään. Järki voittaa. Kotona odottaa sänky. Sekin on ihan hyvä. 

Enää 200 jäljellä. Mukava tasaluku.

Mittari.

10/211

Ryhävalaan mallisella miehellä oli tänään kiire. Lenkille pääsi taas vasta ihan liian myöhään. Aikaa oli niukalti. Ilma ei juuri houkuttanut. Vallitseva säätila oli kuin Ti-Ti Nalle, pelottava, synkkä ja kertakaikkisen saatanasta.

Ei auta. Mies kiskoo vaatteet päälleen ja kohtaa kamaluuden silmästä silmään. Päättää hoitaa päivän suorituksen nopeasti. Cooperin testillä. Tyhmä.

Uutta lunta on nilkkoihin asti. Lisää tulee koko ajan. Se sataa kaula-aukosta sisään. Sieluun asti. Minuutin kohdalla miestä alkaa jo kaduttaa. Testin kruunaa viimeisen parin sadan metrin juokseminen jyrkähköön ylämäkeen. Ryhävalaan tekisi mieli kaivaa jostain lusikka. Suorittaa sillä itselleen lobotomia.

Kaksitoista minuuttia kuluu kuitenkin nopeasti. Ryhävalas on taulukon mukaan ikäisekseen hyväkuntoinen. Epäilee, että antoi kelissä ja maastossa vähän tasoitusta taulukon laatijalle. Voimiakin jäi vielä. Jännä.

Ryhävalas tekee päätöksen. Joka kymmenes lenkki on Cooperin testi. Mittari se on sekin. Ainakin typeryyden mittari.

Yöjuoksu.

9/211

Ryhävalaan mallinen mies vaipuu lenkillä menneisyyteen. Miettii sanoja ja niiden merkitysten muutoksia.

Oli aika, jolloin yöjuoksu tarkoitti ihan eri asiaa kuin nyt. Suoritukseen kuului parhaimmillaan nelisen valomerkkiä erinäköisissä kantakaupungin soittoruokaloissa ja sen jälkeen nakkikioskilla haettu folioon kääritty tyyny. Tätä ruokaisaa ja elämältä tuoksuvaa pehmustetta  sitten kannettiin määrätietoisesti aamuhämärissä milloin mihinkin. Joskus jopa kotiin.

Nyt yöjuoksu on sitä, että ryhävalas kiskoo perillisten nukahtamisen jälkeen merinokerraston ja pieruverkkarit ylleen. Laittaa pipan päähänsä ja painuu pakkaseen juoksemaan. Hengitysilma kastelee parran. Pian naamasta kasvaa pieniä jääpuikkoja. Aamulla mies herää keittämään puuroa suunnilleen siihen aikaan kuin aikaisemmin tuli sen tuoksuisan foliotyynynsä kanssa kotiin. 

Ajat muuttuvat. Kahvin, kolan ja alkoholittoman oluen voimalla on menty nyt reilu seitsemän vuotta. Ensimmäisen kaltaisia yöjuoksuja ei ole ikävä. Valkosipulimajoneesilla vuorattuja nakkikioskieväitä ehkä vähän. Lapset. Teillä on selvä isä. Se tuskin muuttuu.

Pihalla.

8/211

Perjantai. Lenkki numero kahdeksan. Ryhävalaan mallisella miehellä ei ole kiire. Lyhyt palauttava lenkki sujuu nopeasti. Sauna lämpiää. Ulkona seisoo hymyilevä lumiukko. Mies on onnellisesti yhtä pihalla. 

Viikko.

7/211

Ryhävalaan mallisella miehellä on nyt viikko ihmiskoettaan takana. 29 viikkoa jäljellä. Mitä on tapahtunut? Kolme keskeistä huomiota:

1. Ei ota kupoliin. Lenkkirutiini alkaa selkeästi muodostua. Urheilukerraston päällekiskominen ei enää tuota tuskaa ja ovikin aukenee helpommin. Ensimmäisillä lenkeillä ajatus pyöri aikalailla maaliin pääsyssä, mutta nyt on mukavan tyhjä koko ajan. Päivän tuskaisetkin ajatukset jäävät polun varteen.

2. Vauhti lisääntyy sykkeiden pysyessä edelleen varsin kohtuullisina. Ensimmäisillä lenkeillä ryhävalas töpötteli pikku jaloillaan kuin halvaantunut manaatti. Vauhti oli tuskaisen hidasta ja joka askeleella tuntui siltä, että tienvarresta voi tarkkaavainen kulkija löytää päähenkilömme keuhkon palasia ja sielun kappaleita. Nyt askel on kevyempi. Ei mies vieläkään mikään gaselli ole, mutta liikkuminen alkaa etäisesti muistuttaa jotain juoksun tapaista.

3. Energia on lisääntynyt ja unen laatu parantunut. Kateissa ollut tuttavamme Matti Nukku on taas löytänyt ryhävalaan mallisen miehen. Yöherätykset ovat vähentyneet huomattavasti ja miehellä on ihan eri tavalla energiaa suoriutua päivän askareista.

Lisäksi olo ei tunnu toivottomalta. Takana on vasta viikko, mutta usko siihen, että tämä on mahdollista, on lisääntynyt. 

Ja sitten ryhävalas tajusi, että lenkkejä on jäljellä yli kaksisataa. Seuraava on huomenna. Yksi kerrallaan, sanoi naapurin mummo kun ämpärijonossa kiilaamaan lähti.